maanantai 19. toukokuuta 2008

Roombox-kuvia



Lasikurssimme kevätnäyttely on nyt ohi ja lootani on kotiutunut. Tässä muutama kuva lisää ensimmäisestä roomboxistani.
Roombox on tehty Ikean kukkasuojalaatikkoon. Tapettina käytin oikeaa 1:1 tapettia, jota löysin varastosta. Tapetissa sattui olemaan sopivan kapeaa raitaa nukkekotikokoon. Seinällä oleva kello on tehty juottamalla. Pöydällä oleva orkidea on Wiiksin tekemä ja keraaminen lautanen Tiinan käsityötä. Pienet postikortit olen saanut Marialta viime vuoden synttäriswapissa.


Lattia ja katto on käsitelty Osmo colorin puuvahalla. Listat Tiimarin bambutabletista, jota oli tosi helppo leikellä saksilla. Korituoli on punottu Making 1/12 scale Wicker furniture for dolls`house -kirjan ohjeella (pelkistetty versio). Lattialla oleva kukka on osa kuivatusta surukukkakimpusta. Säilyy palanen muistoa näinkin. Lehdet saivat kiiltoa lakkauksen myötä. Ruukut ovat ostettuja, maalattu akryylimaalilla ja koristeltu. Tyyny ja taulu ovat omia ristipistotöitä.


Pärekorilla leikkivät koirat ovat Hannan ja Tiinan huovuttamia, syntymäpäivälahjoja nämäkin. Naulakossa olevat kassit ovat lahjoja Sannalta ja Jentsulta. Kassissa oleva lehti on printattu netistä. Kattolamppu, pöytä, naulakko ja peili ovat itsetehtyjä. Matto on tehty pellavanarusta.


Valkoinen antiikkinaulakko on lahja Wiiksiltä. Kannut on tehty itsekovettuvasta savesta ja koristeltu servettitekniikalla. Yksi kannuista on löytö kirpputorilta.




Eteisessä valmistellaan aivan selvästi kevätretkeä. Koriin on pakattu Nannan tekemä mehupullo:) Pikku jakkara on tehty Oasis sienen alustasta suunnilleen näin (kiitos Maria).

Toivottavasti saamme pian kauniita ja lämpimiä retki-ilmoja!



Some pictures and details of my first roombox. Sorry, the text is only in Finnish:)

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kuvia boxistasi! Kiva kun jaksoit näitä vielä meille näytille laittaa. Aivan suloisia juttuja tuolla koko eteisen täydeltä :o) Tosi kauniisti ja hyvällä maulla tehty!

Anonyymi kirjoitti...

Oot kyllä onnistunu täydellisesti. Ihana tunnelma ja kaunista, kaunista.

H / Lumimäellä kirjoitti...

Siis tämä on todella unelmaboxi! Ja minulla oli onni nähdä se näyttelyssä livenä! :)

satumh kirjoitti...

voi sentään miten paljon kaikkea ihanaa mahtuukaan tuommosieen pikkuboksiin! :) varsinkin tuo kello on tosi hieno!

Anonyymi kirjoitti...

Todella kaunis boxi ja ihana tunnelma!

Maria kirjoitti...

Olipa kiva kun laitoit lähempiä kuvia boksistasi!! Olen kyllä varmaan jo sata kertaa huokaillut tiffanytöittesi perään mutta huokailenpa jälleen! On ne vaan upeita :)

Lennu kirjoitti...

Voi miten ihana! Tuo on kyllä niin mahtavaa näpertämistä :) Tosi kaunis. Toivotaan juu että saapuisi vähän kesäisemmät ilmat tänne meidän korkeudelle :)

Anonyymi kirjoitti...

Kertakaikkisen ihana boxi suloisine yksityiskohtineen! Kaikki vieläpä "mätsää" niin hyvin toisiinsa. Näitä kuvia voisi katsella vaikka kuinka kauan!

Anonyymi kirjoitti...

Ihastuttavan näköinen roombox !

Anonyymi kirjoitti...

Mulla molempien talojen eteiset ammottaa tyhjillään. En osaa niihin mitään alkaa tekemään, vaikka jotain tarvikettakin tekemiseen muka ois kotona. Tästä sain kuitenkin IDEAN :D Nyt ne näyttämäni pöydän jalat saavat kannen päälleen.
Inspiraatio iski täysillä, kun katsoin tätä sun ihanaa eteistäsi ja mietin, että voisin tuon tuollaisenaan ottaa omaksi eteisekseni. Nyt pitää alkaa kehittelemään jotain...

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis boxi! Täytyy olla tuollaista sisustajan silmää että saa kauniin kokonaisuuden. Ei saa olla liian vähän tavaraa eikä liian paljon...

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kaikille, näitä kommenttejanne on ilo lukea ja mukava, että joku pääsi näyttelyynkin bloxia katsomaan. Hauska kuulla, jos sieltä jollekin edes pieni idean poikanen pulpahti:)