Näytetään tekstit, joissa on tunniste haasteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haasteet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. lokakuuta 2009

Kiitos Hertta!


Sain tämän kauniin tunnustuksen Hertalta, kiitokset!

Saatuaan tämän palkinnon täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:

1. Kiitä sitä, jolta sait tunnustuksen.
2. Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
3. Laita linkki, keneltä sait tunnustuksen.
4. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä.
5. Anna tunnustus seitsemälle.
6. Linkitä nämä blogissasi.
7. Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta!

Ja "paljastuksia" itsestäni tuleepi tässä:

1. Kun olen reissussa, on mulla ainakin yksi rulla rautalankaa mukana laukussani. Rautalanganvääntö on vaan niin terapeuttista;)

2. Tykkään työstäni, vieläkin, kuuden kotona vietetyn vuoden jälkeen.

3. Kirjoitan päiväkirjaa, ainakin pienen pätkän joka päivä.

4. En voisi elää ilman kameraa. Yli 300 kuvaa on odottamassa albumiin laittoa.

5. Otin tänään kaksi rokotusta, vaikka vielä viime viikolla ajattelin, etten ota yhtäkään.

6. Haaveilen ulkomaanmatkasta jonnekin lämpimään (haaveiluhan ei maksa mitään;))

7. On ihanaa syödä vaikka levyllinen suklaata (tai melkein) ja lukea sisustuslehteä.

Tämä tunnustus on kiertänyt jo monissa blogeissa ja jätän sen tällä kertaa laittamatta eteen päin. Yhtenä syynä ajanpuute;)


This nice award is from Hertta, thank you!:)

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Vastausta haasteeseen...


HoO heitti blogiini käsityöaiheisen haasteen. Kiitos:)

Varhaisin käsityökokemuksesi?
Lapsuusaikaiset askartelut kerhossa sekä ala-asteen käsityöt, joita muutama on säilynyt vielä tallessakin.


Koulun käsityötunnit - piinaa vai ilo?
Sekä että. Joskus käsitöissä vastusti, joskus oli kivaa. Kuvaamataidon tunneista pidin enemmän.


Käsitöittesi kirjo - mitä teet?
Nykyisin enimmäkseen nukkekotiaskarteluja, mutta niillekin jää aika vähän aikaa. Lasitöitä/tiffanya olen harrastanut usean vuoden ajan. Pieniä ompeluksia teen kodin sisustukseen liittyen sekä entisöintijuttuja. Nuorempana on tullut kokeiltua posliininmaalausta, akvarellimaalausta, kirjansidontaa, äidin kanssa vaatteiden ompelua yms.

Pahin käsityömoka?
Tiffanytyön lasihalkeama melkein valmiissa lampussa (taitaa olla pahimpia:))


Mieluisin käsityömuotosi?
miniaskartelu tällä hetkellä

Idolisi käsityöalalla?
Blogistaniassa on monta taituria, joiden blogeissa surffailen:)

Lempikäsityösi kautta aikain?
Sininen tiffanypöytälamppu, jossa on PALJON palasia.

Mitä haluaisit vielä joskus toteuttaa käsityörintamalla?
huovuttaa, tehdä keramiikkatöitä, vääntää pajua ja SAADA NUKKEKODIN PYSTYYN!

Työn alla juuri nyt?
eilen nukkekotikerhossa aloittamani rahi, muutama tyynyn ompelus, tuolin entisöinti, nukkekodin tapetointi

To Do-listalla...?
-nukkekodin tapetointi ja pystytys
-nukkekotipiirin joulukalenteriluukut
-tuolin entisöinti
-nukensängyn hiominen ja maalaus
-eteisen verhojen ompelu

Haaste lähtee täältä Lotelle:)

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Tunnustus


Meinasin jo unohtaa koko jutun eli sain HoO:lta jo joku aika sitten tunnustuksen, kiitos:)

Tässä pitäisi kuulemma tehdä addiktioista julkisia. Tässäpä näitä:

1. Oma perhe monella tapaa.
2. Askartelu (pieni näprääminen, lasityöt jne.) En ole ehtinyt paljoa askartelemaan viime aikoina ja voin kertoa, että välillä on ollut jo vieroitusoireita;)
3. Karkin syönti. Tästä haluaisin eroon, mutta konstit on vähissä.
4. Nettiyhteys. Tätä ilman ei pärjää.
5. Ihanat sisustusjutut ja -lehdet sattuneesta syystä:)

perjantai 23. tammikuuta 2009

Hyvä kiertää...


Uusi vuosi on alkanut laatikoiden keskellä. Askartelutavarat ovat vielä purkamatta ja järjestämättä muuton jäljiltä. Sisustussuunnittelu täällä kotona jatkuu ja harrastusrintamalla on edelleen hiljaista.

Hyvä on kiertänyt tänne pohjoiseenkin. Osallistuin viime vuoden puolella Main blogissa "Anna hyvän kiertää"-haasteeseen ja heti tammikuun alussa posti toi mitä suloisimman kukkaron kauniisti paketoituna tänne. Ihana piristys muuten niin harmaaseen talvipäivään!

Kiitos Mai!

In the beginning of the month I received this lovely surprise from Mai. Thank you!

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Pieniä paketteja



Anna hyvän kiertää-paketit on postitettu Tiinalle, Vuokolle ja Virpille. Käärin paketteihin kanervakranssit ja matot. Näissä mineissä usein toteutus menee aivan toista rataa kuin on ensiksi ajatellut. Niin nytkin. Keräsin kanervaa loppukesästä ja annoin kuivua rauhassa. Yritinpä sitten kääriä kranssiksi oksineen päivineen huonolla menestyksellä. Kukat karisivat sitä mukaan kun yritin saada oksia ympyrän muotoon. No toteutus meni sitten eritavalla;) Matoissa käytin jälleen Novitan Cocosta, jota löytyy eri väreissä. Ja jos ei kiillosta tykkää, niin kiiltävät langat saa varmaan helposti nypittyä joukosta pois.



Pienien pakettien kääriminen on aina ihanaa!

Iloa päivään!

Little presents for Tiina, Vuokko and Virpi. I made little doorornaments (of real flowers) and rugs. Wrapping little presents is always wonderful!
Joy to your day!

maanantai 20. lokakuuta 2008

Annetaan hyvän kiertää



Osallistuin Maijan blogissa "Anna hyvän kiertää" -haasteeseen ja jatkan sitä nyt heti ennen kuin unohtuu. Eli tähän postaukseen kolme ensimmäisenä kommentoinutta/haasteeseen ilmottautunutta saavat minulta jotain pientä ja käsintehtyä postitse vuoden sisällä. Ja tietenkin ehtona on se, että he itse jatkavat haastetta omissa blogeissaan.

Kivaa! Annetaan hyvän kiertää:)

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Keltaista ja vastaus haasteeseen




Sain Eveltä ja Chrisseltä haasteen: kuvata jotain keltaista sekä vastata muutamaan kysymykseen.

Meillä näyttää olevan melko vähän keltaista, jos ei tiffanylamppujen keltaisia palasia lasketa. No, astiakaapissa on jotain keltaista ja lastenhuoneessa. Ja vastauksia kysyttyyn:

1. Montako blogiviestiä olet kirjoittanut blogiisi?
32


2. Miksi aloit kirjoittaa omaa blogia?
Ajattelin, että oma blogi toisi lisäinnostusta erilaisiin askarteluihin ja olisi "päiväkirjakin" omista kätten töistä. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Blogin kautta on mukava olla yhteydessä myös muihin askartelijoihin!


3. Millä nettisivuilla käyt kun olet netissä?
Luen useita askartelu/nukkekoti/sisustusblogeja. Sähköpostit käyn myös lukemassa sekä piipahdan Ihan itsessä ja joskus muillakin keskustelufoorumeilla.



4. Onko sinulla omaa kotisivua?
ei


5.Osaatko puhua muita kieliä kuin äidinkieltäsi?
englannilla pärjään, ruotsia heikommin, ranskaa ja saksaa muutaman sanan


6.Mitä ohjelmia seuraat tv:stä?
Uutisia ja joitain ajankohtaisohjelmia. Tilaa silloin kun muistan. Kuten Chrissekin vastasi, television paikalle sopisi hyvin nukkekoti:)


7.Hissi vai portaat
Sekä että, riippuen tilanteesta


8.Onnen- tai epäonnennumerosi?
Ei ole


9.Haasta vielä kolme bloggaajaa

Anja, Merja ja HoO



Yellow - We have yellow in our kitchen and children`s room.