sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Kuvapläjäys/Pictures

Kiirettä on ollut. Eilen juhlittiin koko päivä esikoisen syntymäpäiviä. Nyt toivutaan juhlista, päivitetään blogia ja kerhomme näyttelykin on mielessä, sillä huomenna on ohjelmassa näyttelyn pystyttäminen kirjastolla, kivaa!

Viime viikolla kokoonnuimme tänne meille tekemään halkokoreja. Leena oli perehtynyt tällaisen perinteisen korin punontaan ja opasti muita. Hyvä niin, sillä tämä kori olisi jäänyt muuten tekemättä. Kori on tehty maalarinteipistä (osoittautunut varsin käyttökelpoiseksi materiaaliksi miniaskartelussa). Vielä pitäisi käydä halot tuolla ulkona tekemässä...



Teijan opastuksella olemme tehneet lamppuja. Kattolamppu on tehty lääkemitasta. Pöytälamppu paperia taittelemalla. Jalka rautalankaa.



HoO neuvoi keittiöjakkaran tekemisessä ja tämä on melkein suora kopio HoO:n tekemästä mallista. Maaliakin sain ohjaajalta, kun ihastuin niin tuohon värisävyyn! Hortensiat olen tehnyt kerhossa jo vuosi sitten. Vielä ovat oikein eläväisen näköisinä.



Itse toimin ohjaajana korituolin punonnassa. Tämän kyllä väkersin kotona eräänä talvipäivänä. Toinen samanlainen on työn alla...



Leenan inspiroimana on tehty myös nämä vanhat taitellut kauluspaidat.



Silityslautani ei ole vielä esittelykelpoinen, sillä se on sattuneesta syystä vielä ilman jalkoja...

Lämpöistä toukokuuta ja tulkaahan Tornion kirjastolle kaikki kiinnostuneet tiistaina kello 17 nukkekotikerhomme näyttelyn avajaisiin!

Miniatures I made at the miniature club this past winter/spring. Woodbasket, lamps, kitchen chair, white chair, shirts. Tomorrow we will be working with the exhibition project together in our local library, how fun!

6 kommenttia:

Ascension kirjoitti...

Que preciosos trabajos, enhorabuena!!!
besitos ascension

Marjatta kirjoitti...

Kiva kerho teillä siellä Torniossa. Ja tuo puunkantokori on kaunis ja tosi siistiä jälkeä olet osannut tehdä! Minäkin haluaisin oppia tuota korinpunontaa, joskus.

Monique kirjoitti...

Wishing you all lots of fun at the club and I like the miniatures you made. especially the bag. Have a nice day! Warm regards, Monique

Heli kirjoitti...

Aivan ihania juttuja olet tehnyt!

Lotte kirjoitti...

Aivan ihania minejä kaikki!

Leena kirjoitti...

Ascension sanoi:Miten upeit töitä,todella upeita!!!suudelmin tervehtien.Ja minä sanon sen saman suomeksi!