maanantai 29. joulukuuta 2008

Nukkekotipiirin kalenteriyllätyksiä

Nukkekotipiirin joulukalenterissa meitä oli mukana 8 henkilöä. Jokainen teki yllätykset neljään luukkuun eli saimme availla yllätyksiä eiliseen asti, niinhän se meni?:) Oma kalenterini oli kyllä avattu kokonaan jo aattona. Ihania yllätyksiä oli kalenteri täynnä, kiitos kaikille!

Meillä on ollut suuri muuttomylläkkä ennen joulua ja sitä jatkuu vielä ensi vuoden puolellekin. Tavaran paljouden huomaa viimeistään silloin, kun muuttaa ja joutuu siirtämään jokaisen purnukan uuteen osoitteeseen. Huh, mikä homma. Tästä kaikesta johtuen kaikkia saamiani kalenteriyllätyksiä en ole ehtinyt kuvaamaan. Omat yllätykseni muille tulevat kuitenkin tässä.



Kukka-amppelit, tuleehan se kevät ja kesäkin taas ja pääsee amppeleita täyttämään. Näitä vääntelin kesähelteellä, kun lapset pulikoivat uima-altaassa:)



Tilkkutyynyt. Nukkekotikerhossa teimme tänä vuonna tilkkutöitä ja niistä innostuneena tein tildavaikutteisia tyynyjä.



Kirjoja ja silmälasit. Kirjat on päällystetty erilaisilla skräppipapereilla.





Jotain jouluistakin. Koristellut piparkakut. Mukana piparkakkumuotit ja vispilät.




Ja emolle kiitokseksi jouluinen kranssi ja suklaakuivakakku:)

My miniature surprises for the advent calendar in December 2008.

5 kommenttia:

Lennu kirjoitti...

Voi että nämä kaikki pienet ihanuudet ovat aina niin suloisia täällä blogissasi :) Kaikkea hyvää uuteen vuoteen!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Heli valtavasti pikkupaketeista! Tykkäsin tosi paljon tuosta amppelista. Kesäkukkatarpeita ostinkin nn-markkinoilta Seikulta.
Ja ensi vuonna uudelleen ... :-)

Anonyymi kirjoitti...

Onpas siinä kerrakseen ihanuuksia. Oma suosikkini on tuo amppeli, siinä on sitä jotain.

Anonyymi kirjoitti...

Blogissani halaus sinulle:
http://sniisk.vuodatus.net/blog/1742088

Unknown kirjoitti...

ciao !!! nel mio blog c'è un premio per te !!
Terry